Lähde viettämään kesäpäivää Hämeenlinnaan - nauti maisemista ja tutustu kaupungin mielenkiintoiseen historiaan, keskiajalta nykypäivään. Opastetulla Hämeenlinnan kaupunkikierroksella nähdään Hämeenlinnan tärkeimpiä nähtävyyksiä, ihaillaan Aulangon kauniita puistomaisemia ja käydään Sibeliuksenpuistossa, joka on Hämeenlinnan yksi vanhimmista puistoista. Sibeliuksenpuistossa kuulet sävelmiä Jean Sibeliuksen Puusarjasta - istahda soivalle penkille ja vietä hetki musiikista nauttien.
Kaupunkikierroksen jälkeen päästään ihailemaan historiallista Hämeen linnaa. 1200-luvulla rakennetun, kauniin Vanajaveden rannalla sijaitsevan linnan paksut muurit kätkevät sisäänsä monia tarinoita, kaukaa keskiajalta tähän päivään. Linnan elämään ja monivaiheiseen historiaan tutustutaan opastetulla kierroksella.
Retkellä vieraillaan Hämeen Keskiaikafestivaaleilla, jossa mennyt aika herää eloon. Tänä vuonna Keskiaikafestivaali herää henkiin Kantolan tapahtumapuistossa, jossa historia, markkinahumu, musiikki ja tarinat heräävät eloon aivan uudella tasolla. Markkinoilta löydät kauppiaat ja käsityöläiset, kylissä pääset seuraamaan keskiaikaista arkea ja elämää, ja turnajaiskentillä jännitetään, miten taisteluissa käy. Festivaalin kaduilla ja kujilla tapaat linnanneidot ja ritarit, ja ehkä jossain vilahtaa ruttotohtorikin. Työnäytöspisteissä pääset myös ihastelemaan kädentaitajien taidonnäytteitä ja saat silmäyksen menneen ajan arkielämään ja kulttuuriin. Keskiaikafestivaalilla on myös lupa eläytyä - pue päälle kaunein asusi, oli se sitten keskiaikainen tunika tai kaapu, tai asu nykyajasta, ja lähde mukaan nauttimaan keskiaikaisesta tunnelmasta!
Retkeen sisältyy lounas.
▶ PE 12.6.2025
HINTA
93,00 EUR Helsinki, Kiasma
85,00 EUR Hyvinkää ja Riihimäki
AIKATAULU
08:00 lähtö Helsinki, Kiasma. Paluu n. klo 18:30
09:00 lähtö Hyvinkää, Rautatieasema. Paluu n. klo 17:30
09:20 lähtö Riihimäki, Matkakeskus. Paluu n. klo 17:15
Erityistä huomioitavaa:
-
Mahdollisesta erityisruokavaliosta on ilmoitettava matkaa varatessa. Lisäkustannukset ovat mahdollisia ravintolapalveluiden tarjoajasta ja erityisruokavaliosta riippuen. Mikäli erityisruokavaliosta ei ole etukäteen ilmoitettu, ei sen mukaista ateriaa retkellä voida taata.
-
Useimmat matkoistamme eivät sovellu liikuntarajoitteisille. Jokaisen matkustajan tulee pystyä liikkumaan ja toimimaan matkalla omatoimisesti tai oman avustajan avustamana. Mahdollisia liikkumisen apuvälineitä (esim. rollaattori) voidaan kuljettaa bussin tavaratilassa, pyydämme ilmoittamaan näistä matkavarauksen yhteydessä.
-
Matkalle ei voi osallistua sairaana. Sairastumisen sattuessa korvaus matkan peruuntumisesta haetaan ensisijaisesti omasta matkavakuutuksesta.
-
Kaikkien matkustajien tulee huomioida kanssamatkustajat huolehtimalla omasta henkilökohtaisesta hygieniastaan siten, ettei siitä aiheudu häiriötä tai epämukavuutta muille. Voimakkaat hajut, kuten tupakka, alkoholi, henk.koht. hygienia, parfyymi tai ruoka, voivat haitata kanssamatkustajia ja johtaa tarvittaessa toimenpiteisiin. Toisten ihmisten huomioon ottaminen edistää kaikkien viihtyvyyttä matkalla. Matkaoppaiden opastuksen aikana tulee välttää keskustelua vierustoverin kanssa, jotta kaikilla on mahdollisuus seurata opastusta rauhassa ja keskeytyksettä.