Opastettuja Päiväretkiä jo 25 vuotta!

Hyvinkään Liikenne Oy on Tauno Mäkelän vuonna 1954 perustama yritys ja jatkaa hänen jälkeensä vuonna 1973 perustettuna perheyhtiönä. Tauno Mäkelän toimesta alkoi vuonna 1954 säännöllinen paikallisliikenne Hyvinkään silloisen kauppalan alueella.

Ensimmäiset bussimatkat ulkomaille järjestettiin 50-luvun lopulla. Matkatoimisto Uudenmaan Seuramatkat Oy perustettiin v. 1968 ja samalla kehitettiin ja lisättiin bussimatkatarjontaa kotimaassa ja ulkomailla.

Opastettuja Päiväretkiä, eli edullisia yhden päivän bussimatkoja kotimaassa olemme järjestäneet vuodesta 1995, eli jo 25 vuotta! Kokenut päiväretkitiimimme suunnittelee retkikausille aina kiinnostavan kattauksen kauniin Suomi-neidon upeimpia vierailukohteita. Kesäkautena lähtöjä on lähes päivittäin ja päiväretkillä kulkeekin vuosittain yli 3000 matkustajaa!

Bussikalustomme koostuu 19 linja-autosta ja vakinaista henkílökuntaa meillä työskentelee 30 henkilöä. Bussimme on tankattu vuodesta 2017 lähtien ainoastaan kotimaisella 100% uusiutuvalla NesteMy -polttoaineella. Jätteistä ja tähteistä valmistettua polttoainetta käyttämällä liikennöinti on entistäkin ympäristöystävällisempää, sillä sen myötä saavutetaan merkittävästi pienemmät ympäristöpäästöt kuin perinteisellä fossiilisella dieselillä ajettaessa.

Matkassamme kuljet siis mukavasti, turvallisesti ja ympäristöystävällisesti – aina kokeneen ja koulutetun ammattikuljettajan kyydissä.

Tervetuloa mukaan – nähdään retkibussissa!